Olen ihmetellyt pari päivää, kun pojille tuntuu vesi maistuvan niin kovasti. Eilen illalla Ykä ja Plösö olivat sitä mieltä, että he eivät mitään ruokaa syö vaan ruokajuoma riittää vallan hyvin. Sama juttu tänä aamuna, ja Ykän ja Plösön painot olivatkin tippuneet muutaman gramman. Ei mikään ruoka kelvannut, kaikki oli ihan yök.

Töissä jo mietin, että voiko olla mahdollista että kaksi poikaa täyttää mahansa vaan vedellä - onhan se hirveän kätevää kun tarvitsee vain lipittää eikä esimerkiksi pureskella lainkaan. Kun tulin töistä, oli pentujen juomakupeista toinen juotu melkein tyhjäksi. Vesikupit lähtivät välittömästi pois ja pojille iskettiin ruokalautanen tilalle. Ja kyllä muuten maistui! Vedettiin lautanen lähes tyhjäksi, mitä en olekaan vielä nähnyt, kun olen kanniskellut pojille aika isojakin satseja ruokaa. Nyt ei sitten vettä saadakaan vähään aikaan kuin säännöstellysti ja ainoastaan ruoan jälkeen. Enpä olisi tällaistakaan uskonut näkeväni. Tosin poikien emokin on ollut muutaman päivän vähän huonolla syömisellä, joten ehkä pojat on ajatelleet ottaa mallia? Mene ja tiedä.

Mulla on tässä samaan aikaan menossa myös Sepon suostuttelu syömään ruokaa, johon olen sekoittanut CatOil-rasvahappovalmistetta. Sepollahan on hieman allergiataipumusta, joka kuitenkin näyttää korjautuvan rasvahapoilla. Aiemmin Seppo veteli ruoan mukana Viacutan Plussaa, mutta päätti sitten että se on oksettavaa eikä sitä voi itseään kunnioittava bengaliherra kitusiinsa laittaa, joten oli etsittävä uusi valmiste. Löytyi CatOil. Sekään ei kyllä mukisematta ole alas mennyt, mutta toivon nyt todella lujasti, että Seppo suopuisi valmisteelle, sillä Sepon iho ja turkki ei ilman rasvahappoja oikein tunnu enää pärjäävän.

Vauvathan ovat jo saaneet viralliset nimensäkin. Nimistä voi syyttää Tiinan aviomiestä Heikkiä, joka lähti tällä kertaa hieman humoristiselle linjalle. Poikien kutsumanimethän muodostuivat seuraavasti:

• Ykä: Ykä Ykkönen syntyi ensimmäisenä
• Pepa: Pepa viihtyi muutaman tunnin ikäisenä välillä myös emon takapuolen eli pepun lähettyvillä, joten pojasta tuli Pepa.
• Plösö: Plösö on alusta lähtien ollut sakin isoin vaikkakaan ei varsinaisesti lihava. Nimi kuitenkin jäi elämään...

Viralliset nimet ovat:

• Kattiklaanin First One
• Kattiklaanin Few Grams
• Kattiklaanin Fat Man

Pojat on muuten ilmoitettu Turokin näyttelyyn 27.3., joten siellä pääsee pienokaisia katsastamaan livenä.

Mun asunnossa on tajuttoman huono valo eikä mun kittiputkella tarvitse miettiäkään että saisi hyviä kuvia ilman salamaa. Ainoa paikka, missä saa edes jonkun tasoisia kuvia, on kylppäri. Sielläkin on tietty karmea keinovalo ja  muutamissa kuvissa poikien kaverina kuvissa näkyy moppi.

Ykä:

Pepa:

Plösö:

Hävettää päivittää blogia nykyään näin huonosti, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Koetan kiriä kaikkia mahdollisia asioita tällä hetkellä kiinni; Kiepin synnytys pisti elämän vähäksi aikaa mullin mallin. Pennuthan ovat jo seitsemänviikkoisia, mutta ensimmäiset viikot olivat sattuneesta syystä hieman kiireisiä ja sen jälkeen olen koettanut paikata poissaoloja töistä.

Kiepin laskettu aikahan oli joulukuussa aaton aattona tai aattona vähän laskentatavasta riippuen (66 vuorokauden mukaan). Kieppi kuitenkin päätti synnyttää jo 19. päivä eli pennut putkahtivat maailmaan hitusen etuajassa. Tietysti ajattelin tuona lauantaipäivänä, että ehdin vielä piipahtamaan kaupassa ennen kuin sulkeudun kotiin lopullisesti ja sinä aikana Kiepin synnytys sitten tietysti käynnistyi. Koko päivän Kieppi oli ollut todella rauhallinen, joten en arvannut että synnytys alkaa niinkin vauhdikkaasti kuin se lopulta alkoi.

Kieppi siis tuli mua vastaan ovelle kun tulin kaupasta (olin pois max. tunnin) ja arvasin heti että nyt tapahtuu jotain. Niinhän sitten Kiepin käyttämästä pehmopesästä löytyi hieman kirkasta nestettä ja totesin että nyt mennään eikä meinata. Kieppi olisi kovasti tahtonut synnyttää sohvalle päällisen alle, mutta hetken neuvoteltuamme sain Kiepin makkariin. Makuuhuoneessakin Kiepille olisi kelvannut ainoastaan pienehkö pehmopesä, jonka siirsin lopulta kissoineen varsinaiseen synnytys- ja pentupesään. Lopulta Kieppi hyväksyi myös oikean pesän.

Pennut syntyivät seuraavasti:

• klo 20.18: Ykä, 70g, ruskeamarmori, poika
• klo 20.49: kuollut kohtuun, ruskeamarmori
• klo 21.24: Pepa, 75g, ruskeamarmori, poika
• klo 22.55: lopetettiin, ruskeamarmori
• klo 23.55: Plösö, 79g, ruskeamarmori, poika

Kiepillä jäi osa istukoista kohtuun, joten synnytyksen jälkeisenä päivänä Kiepin tila heikkeni ja jouduimme kasvattaja-Tiinan kanssa viemään Kiepin päivystykseen Viikkiin. Viikissä Kieppi sai suonensisäisesti antibioottia ja oksitosiinipiikin. Kieppi myös joutui melko voimakkaalle antibioottikuurille. Tietysti kun Kieppi oli itse melko heikossa kunnossa, niin pentujen ravinnonsaanti piti turvata ja annoimme pennuille lisämaitoa. Isointa poikaa, Plösöä, ei montaa kertaa tarvinnut "maidottaa", mutta Ykä ja Pepa saivat lisämaitoa kauemmin. Ykänkin lisäruokinta voitiin lopettaa melko nopeastikin, mutta Pepa-pojan paino alkoi junnata paikoillaan. Niinpä Pepalle annettiin lopulta emonmaidonvastiketta letkulla ja kun sekään ei näyttänyt tuottavan toivottua tulosta, niin sain eläinlääkäristä ohjeen piikittää Pepaan pienen määrän glukoosia ja antibioottia nahan alle. Piikitystä jatkettiin viiden päivän ajan ja lopulta uurastus tuotti tulosta ja Pepankin paino alkoi nousta normaaliin tahtiin!

Ensimmäisen viikon verran lisäruokimme pentuja kahden tunnin välein ja siitä eteenpäin neljän tunnin. Lisämaidon anto voitiin Pepalla lopettaa 11.1. - siinä vaiheessa lisäruokinnat olivat tosin jo onneksi satunnaisia. Mulla oli täällä apuna Kiepin ja pentusten kasvattaja Tiina - en olisi ikinä pärjännyt ilman Tiinan apua! Tiina oli paikalla koko ekan viikon sekä myös tammikuun ekan viikon, kun mun piti jo mennä kunnolla töihin. Myös synnytykseen apuun riensi Katri. Mun sukulaistätini kävi myös muutamana aamuna auttelemassa, kun piikitin Pepukkaa.

Täytyy sanoa, että tuli koettua aika paljon näin ekassa synnytyksessä. Vielä silloinkin, kun pahin tilanne oli Pepukan suhteen ohi, olin ihan varma että jotain kamalaa tapahtuu enkä oikein meinannut uskoa, että siellä ne pennut nyt mönkivät tyytyväisinä ja voin huoahtaa helpotuksesta. Nyt jo voi huokaista. Ehkä. Olin myös vakuuttunut, että on kyseessä ekat pennut ikinä, jotka eivät opi syömään kiinteää ruokaa. No, oppivathan ne, tietysti. Ensimmäisenä oppi muuten Pepa, joka onkin ilmiselvästi porukan sitkein sissi ja varsinainen terrieri kissaksi. Se on ehdottomasti poppoon eläväisin kaveri, vaikka on edelleenkin pienempi kuin veljensä.

Ykä taas on Kunnon Bengali, jolla on tapana käyttää ääntään heti kun jotain vähänkin tapahtuu. Se oppi viime viikolla kiipeämään pienen kiipeilypuun toiselle tasolle, mutta ei osannut tulla alas - huutaa piti kuin päätä leikattais! Varsinainen draama queen. Plösö on porukan isoin ja rauhallisin sälli. Viihtyy sylissä eikä juuri hätkähtele mistään. Rento kaveri, joka on oppinut kaiken aina vähän veljiään myöhemmin, mutta on ilmeisesti sitä tyyppiä ettei jaksa paljoa stressailla asioista.

Kieppi on ollut hieno emo. Nyt se on jo lopetellut imetystä, mutta kun siinä kolmen viikon jälkeen aloin ekan kerran tarjota pennuille kiinteää, niin Kieppi oli sitä mieltä että saan viedä ruoat pois ja antaa hänen ja pentujen olla rauhassa. Oikeassahan se Kieppi taisi olla, sillä vaikka Pepa maistelikin ekan kerran kiinteää jo heti kolmen viikon jälkeen, niin muille kiinteä alkoi maistua paremmin vasta neljän viikon paremmalla puolella. Plösö oppi kiinteälle viimeisenä.

Koetan nyt saada päivitettyä blogia ja pentujen kuulumisia, mutta aikatauluhaasteita on hieman edelleen, kun haluan tietysti viettää aikaa pentujen kanssa, mutta toisaalta isotkin kissat vaativat huomiota. Samoin töissä on edelleen koetettava tehdä plussaa.

Totesin jo tuon ekan kokeilun perusteella, että eipä sitä kissaa kannata väkisin pitää eristyksissä jos se ei halua. Kieppi oli yhtenä yönä muutaman tunnin mun viekussa ja muut kissat makkarista pihalla, mutta kun Kieppi ei suljettujen ovien takana viihtynyt, niin päätin että pidettäköön sitten avoimet ovet. Nyt varmasti alan pistellä vähän herätystä päälle öisin ja käyn tsekkaamassa että tytsy on yhtenä kappaleena.

Viime yönä taas kaikki kolme makoilivat mun vieressä. Vilma stressaa Kiepin tiineyttä jonkun verran ja illalla oli taas pissat lirahtaneet sänkyyn, vaikka neiti syö mielialalääkkeitä. Eivätpä tunnu siis paljon tehoavan. Seuraavana on luultavasti kokeiltava viimein sitä homeopatiaa, koska lekurilla on nyt ravattu asian takia MONTA kertaa eikä tulosta ole paljoa syntynyt. Viimeksi rakko ultrattiin ja virtsanäyte otettiin neulalla suoraan rakosta - kissassa ei ole mitään fyysistä vikaa.

Täällä sitä nyt odotellaan. Ja jännitetään. Ja vielä kerran jännitetään. Neidillä on tänään vähän laskutavasta riippuen 60 tai 61 vuorokautta täynnä, joten ihan vielä ei tartteis pentujen syntyä, mutta passissa ollaan. Vatsa on - etten sanoisi - muhkea ja kissan olo varmaan sen mukainen. Viime yö oltiin ekaa kertaa makkarissa ja Kieppi ei olisi millään malttanut olla siellä lukkojen takana. Ihme kyllä Seppo ei kolkutellut ovella niin kuin otaksuin.

Tässä muutamia kuvia alkuviikosta:

Pesä odottaa:

Meillä kun on nykyään kakkoskoti , niin kakkoskodin omistaja päätti rakennella kissoille:

Kuvissa näkyvät pesät on siis rakennettu kaappeihin ja niiden väliin on asennettu lankku. Ylös kissat pääsevät oikealla näkyvää seinää pitkin. Tarkoituksena on myös rakentaa vielä alastuloramppi tuohon vasemmalle. Kissat rakastuivat tähän rakennelmaan välittömästi! Tässä pari kuvaa Vilmasta testipuuhissa:

Seppokin näyttää kurkkivan pääkallopesästään.

Tämän lisäksi innokas rakentelija on väsännyt meille uuden kiipeilypuun:

Näissä kuvissa puu on vielä hieman kesken, mutta tällä hetkellä puu sijaitsee jo valmiina mun kotonani - se olis enää kokoamista vaille valmis. Kuvapäivityksiä luvassa kun puu saadaan kasaan.

Lisätietoja pentuloisista voi muuten käydä kurkkaamassa Kattiklaanin sivuilta.

Eiköhän sitä uskalla jo täälläkin vähän hehkuttaa, että pahasti näyttää nyt siltä että tuo meidän pikkublondimme on tiineenä. Ruokahalu - ja paino - on tasaisessa nousujohteessa, vatsakumpuakin vähän jo erottaa. Laskettu aika on 23.12. eli jouluvauvoja tässä olis tilauksessa.

Synnytys on sekä minun että Kiepin ensimmäinen, joten toki tässä alkaa jo vähän jännittää. Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä synnytys-/pesälaatikko ja alkaa jo haalia kasaan kaikki synnytyksessä tarvittavat tarvikkeet. Täytyy myös selvittää miten eläinlääkäriasemat päivystävät joulunpyhinä - onneksi ne täällä pääkaupunkiseudulla kuitenkin päivystävät! Toivottavasti emme eläinlääkäriä tule tarvitsemaan, mutta hyvä on aina varautua kaikkeen.

The Vatsa:

Rouva itse:

Meidän eilinen näyttelypäivä ei ollut mikään varsinainen suksee. Allekirjoittanut nukkui pommiin, sattui kaikenlaista muutakin ei-niin-kivaa ja kaiken huipuksi tuomari totesi Kiepistä, ettei se näytä bengalilta ensinkään. En ole ehkä ikinä nähnyt yhtä negatiivista arvosteluseteleliä - sen mukaan Kieppi on lähinnä kissan irvikuva. Näin ollen jäi serti saamatta, mikä on vähän kumma juttu kun ei olla edes mitenkään pitkällä vaan ihan vaan avoimessa ysiluokassa.

Olisin ymmärtänyt, jos kyse olisi ollut jostain sertin eväävästä virheestä kuten häntäknikistä tai laikusta, mutta mitään sellaisiahan Kiepillä ei ole. Tuomarin mielestä se oli vaan huono: sillä on mm. liian pitkä turkki, huonot kuviot (tiedossa kyllä on, että kontrasti saisi olla parempi), epätyypillinen ja lattea pää sekä yleisvaikutelma "ei sellainen kuin pitäisi". Kuvaavaa toki on, että edellisessä näyttelyssä Kieppi oli paneelissa. Ilmeisesti pari viimeistä kuukautta on tehnyt Kiepistä Frankensteinin hirviön...NOT.

Yksi näyttely, yksi tuomari, yksi menetetty serti - ei nyt loppujen lopuksi niin suurta merkitystä. Tiinalla kyllä tuli lovi lompakkoon vähän turhasta näyttelyreissusta, mutta mistäpä näitä osaa ennakoida. Tämmöistä tämä näyttelytouhu välillä on. Ensi kerralla paremmalla onnella!

Onneksi saimme sentään iloita Mr Mäykysen Premior-tittelistä sekä Sepon isäpaapan pääsystä paneeliin. Isot onnittelut!

Koetan jossain välissä saada muutaman kuvasenkin koneelle, mutta nyt kuulumisia näin kirjallisena. Kieppihän palasi kotiin viikko sitten sunnuntaina, ja aivan kuten arvelinkin, niin Kiepin paluu ei ollut helppo Vilmalle. Seppo kävi kerran nuuhkaisemassa Kieppiä ja totesi, että tuttu tyyppi - Vilma tuijotti tytsää silmät laajentuneina ja alkoi kirkumaan.

Vilman epävarmuutta kesti ehkä vajaan viikon ja nyt molemmat tytöt leikkivät yhdessä täyttä päätä. Onneksi. Pelkäsin jo että Kiepin paluu saa Vilmassa taas stressireaktiot (ja hutipissailun) pintaan, mutta takkuisen alun jälkeen Vilma on taas oma itsensä. Tai ehkä se on vähän väärä ilmaisu, sillä välillä vaikuttaa kuin Vilma olisi pentu jälleen. Ne on tässä muutamana iltana leikkineet yhdessä Kiepin kanssa sulassa sovussa noutoleikkejä ja Vilmankin tapaa aloittamasta painituokioita. Oikein mukavaa!

Sepon kanssa ollaan parina perjantaina käyty Bengaliyhdistyksen järkkäämissä agilitytreeneissä Heiluvassa Hännässä. Vitsi miten mukavaa, kun saman katon alle on kokoontunut useampi bengali ja omistajansa! Ensimmäinen kerta oli oikeastaan pelkkää paikkaan tutustumista, mutta toisella kerralla nähtiin jo paljon rennompia kissoja. Kotona ollaan treenattu Vilman ja Sepon kanssa naksuttimella ja kosketuskepillä - myös Kiepin kanssa on tarkoitus treenata mitä se nyt kollitouhuiltaan ehtii.

Kiepin pääsee näkemään tosiaan Urkin näyttelyssä ensi lauantaina. Katsotaas miten tyttö pärjää pienen tauon jälkeen. Paikalla on myös liuta muita tonkkareita, sillä Kissukkalan blondilauma on myös osallistumassa näyttelyyn.

Täällä ollaan vielä hengissä, vaikkei ehkä blogikirjoitusten perusteella uskoisi. Jotenkin on ollut niin paljon kaikkea, että blogi on jäänyt retuperälle - pitäisi taas tehdä parannus. Kauheasti uusia kuviakaan ei ole tullut napsittua, mikä sekin harmittaa.

Mutta mutta, meillä menee kai pääsääntöisesti ihan ok. Harmejakin on tosin ollut, mutta eihän niistä auta kuin selvitä. Pidin aika pitkään (puoli vuotta?) makuuhuonetta kissattomana vyöhykkeenä, mutta sitten kun Vilma alkoi näyttää siltä ettei sillä ollut heti ensimmäisenä mielessä sänkyyn pissiminen päästin kissat takaisin makkariin. Se on ollut kaikin puolin varsin helpottava ratkaisu, koska olin to-del-la väsynyt lukitun makuuhuoneen aiheuttamaan sivujuonteeseen: Seppo aloitti "parhaassa" tapauksessa oven hakkaamisen ja huutamisen aamuyöllä klo 2 niin että todella pitkään olin vaan muutaman tunnin yöunilla. Kyllähän siinä väsyy. Nyt tuo reuhaaminen on vähentynyt huomattavasti, vaikkakin edelleen toisinaan Seppo koittaa herätellä ruokkimaan itseään.

Sepolle alkoi ilmestyä keväällä ihottumaa, jonka pystyi arvaamaan melko suoraan jonkun allergian aiheuttamaksi. Kertaalleen käytiin lekurissa hakemassa AB- ja kortisonipistokset ja vaihdettiin entistä lihaisampaan ruokavalioon. Ihottuma kuitenkin palasi ja lekuriin vei tiemme uudemman kerran. Tällä kertaa Sepolta otettiin verikokeet, joissa ilmeni, että Sepolla on taipumusta atopiaan. Diagnoosina oli kuitenkin ruoka-aineallergia, jota nyt yritetään selvittää tarkemmin eliminaatiodieetin avulla. Meillä on siis edessä melko pitkä tie, koska ruoka-aineita rajataan yksi kerrallaan ja selvitellään mistä niitä oireita oikein tulee. Nyt on menossa kortisonikuurin viimeiset hetket ja valitettavasti näppyjä on ilmaantunut taas pari kipaletta. Ei mitään ryhelmää niin kuin aiemmin, mutta nuo pari jo riittävät kertomaan, että edelleen Sepolla on ruokavaliossa jotain, joka ei sille sovi. Vähän on vaikeaa, mutta eiköhän me ennen pitkää tuo allergian aiheuttaja selvitetä.

Kieppi taasen on lennellyt pari kertaa Maarianhaminaan ja takaisin kollilaan, mutta vähän näyttää siltä, että tulosta ei ole vieläkään tulossa. Kieppi juoksi säännöllisesti ja usein keväällä, mutta kesällä sitten iski kiimataukokin. Sitten kun kiimatauosta päästiin, niin Kieppi päätti että ei nyt viitsi antaa kollin astua. Itse asiassa hain eilen Kiepin lentokentältä sen oltua melkein kuukauden pois kotoa. Ollaan mahdollisesti menossa Urkin näyttelyyn 10.10. - olettaen siis ettei tytsy ole tiineenä. Meillä on ollu tosi pitkä näyttelytaukokin, kun Kieppi on ollut kollilassa ja Sepolla on ollut allergiaharmeja - ikävä olis jo näyttelyihin!

Pullalassa on tavattu lajiketta nimeltä marmorihyyppä. Täälläpäin on näkynyt viime päivinä marmorihyypän alalajia pystypyllyistä blondia täplähyyppää. Lajille on ominaista eteneminen vatsa kiinni lattiassa ja takapuoli pystyssä. Pystypyllyn ääntely on toisinaan vaimeahkoa kurinaa ja toisinaan hyvinkin kovaäänistä kiljuntaa. Saman talouden muut hyypät suhtautuvat lajiin vähän vieroksuen ja toisinaan juoksevat sitä jopa karkuun.

Mulla on tylsästi taas näitä ikkunaneduskuvia, mutta se on melkein ainoa paikka missä mun pimeässä asunnossa saa kunnon kuvia. Blondi oli poseeraustuulella:

Veikan syleilyssä:

Äh, pakko jatkaa edellistä kirjoitusta kun jäi vaivaamaan. Mä en halua kuitenkaan antaa sitä kuvaa, että mua pelkästään ketuttaa Vilman pissimisen aiheuttama materiaalinen harmi - on selvää että mua huolestuttaa mikä tuon vaivan taustalla on. Vahvat epäilykset ovat kaikesta huolimatta, että ne tulehdukset aikoinaan laukaisivat tämän hutipissailun jota nyt sitten jonkinasteinen stressi pitää yllä.

Stressiä voi aiheuttaa esimerkiksi Seppo, joka selvästi äityy piinaamaan Vilmaa huomatessaan ettei toinen jaksaisi osallistua yhtä innokkaasti painileikkeihin. Seppo lisäksi ilmiselvästi purkaa omaa turhautumistaan Vilmaan kun ei saa tahtoaan läpi eli toisin sanoen kun ruokaa ei ala kuulumaan kun herra sitä kovaäänisesti vaatii. Mä näen ilmiselvän käyttäytymismallin Sepolla siinä, että kun se ei saa mitä haluaa se haluaa huomiota hinnalla millä hyvänsä. Välillä se huomiohakuisuus on sitä, että Seppo läpsyttää paperikassin reunaa tai menee hakkaamaan ruokalaatikon kylkeä, mutta välillä se on just sitä, että Seppo lähtee Vilman perään. Sillä saa kivasti mun huomion, kun Vilma kiljuu.

Jos miettii ihan nyt tämänaamuista, niin mä eilen illalla siirtelin huonekaluja takaisin paikoilleen remontin jäljiltä. Jos kissa on oikein herkkä, niin jopa tällaiset muutokset aiheuttavat stressioireita, mutta kuitenkin pitäisin tätä kissojen keskinäistä kemiaa isompana syyllisenä.

Täytyy ottaa myös Seppo tiukempaan ruotuun. Voisi kokeilla esimerkiksi jonkunasteista eristämistä ja huomiotta jättämistä kun se huomion hakeminen alkaa - ehkä sitten Vilmakin saisi olla enemmän rauhassa.

Vilman hutipissailu on taas lisääntynyt. Tänä aamuna Vilma tuntui oikein haeskelevan pissapaikkoja muualta kuin laatikosta. Ensin tuli pissat vaate- ja laukkukasaan, joka oli muka sellaisessa paikassa ettei kissa menis sinne, ja sitten Vilma lähti etsimään toista paikkaa. Kävi kuopimassa kenkien päältä - ehdin väliin. Kävi kuopsuttamassa vuodevaatteita jotka oli nostettu syrjään - ehdin väliin. Kävi kuopimassa pyykkikorissa - ehdin hätiin mutta pissat ehti lirahtaa mun sukille ja housuille kun nostin kissaa pois.

Suorasukaiseen tapaani totean että alan olla aika väsynyt tähän kuseksintaan. Tietenkään oman lemmikin ei pitäisi ikinä aiheuttaa mitään negatiivisia tunteita (jos lukee keskustelupalstoja), mutta vähän turhauttaa kun sängyssä ei voi nukkua, petivaatteita ei voi jättää paikoilleen ja sängystä pitää noustakin vauhdilla & nostaa petivaatteet turvaan ennen kuin kissa ehtii tulla ja lirauttaa. Laukut on nostettava turvaan, vaatteita ei voi unohtaa lojumaan mihinkään.

Täytyy yrittää nyt taas vakoilla Vilman pissanäytettä ja viedä se lekuriin. Katsotaan sitten miten edetään. Ei vaan taas ole maailman helpoin homma, varsinkin kun mun pitää tehdä ylimääräistä töissä ja ollaan lähdössä sinne Ruotsin näyttelyreissullekin. Ei oo aina herkkua tää lemmikin omistaminen.

Täältä myö ryllistetään, Ruotsi! Kiepin rabiesvasta-ainetestitulokset tulivat tänään ja vasta-aineet olivat nousseet tarpeeksi. Siispä Ruotsin Malmöön käy tiemme ensi viikolla!

Kävin eilen seisoskelemassa PetExpossa vitoskehän laitamilla. Kehässä pörräsi myös bostonipoika, johon ihastuin kovasti. Ei ainakaan auttanut mun bostonituskaani - itse asiassa muhun alkaa kohta sattua tämä bostonikuume! T-a-h-t-o-o  b-o-s-t-o-n-i-n-t-e-r-r-i-e-r-i-n! Tah-too!

Mitä tässä keväässä on mitä ei ole ollut muissa? Aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta kissat on ruvenneet huutamaan ulos. Ja joka kerta, kun väliovi on postin takia avautunut päivällä, kissat ryykää kaikki kolme ulos ovesta kun tulen kotiin. Siinä on sitten mukava haeskella rappukäytävästä kolmea vilistäjää jotka kaikki vielä huutelevat samalla julmetusti.

Mutta tuo ulos huutaminen - sitä oli jo eilen vähän ja vissiin toissapäivänäkin, mutta tänään etenkin Vilma vaan istuu ulko-oven edessä ja kiljuu. Vein sen sitten lopulta uloskin, mutta hieno neitihän meinas saada slaagin kun hanki ei kantanutkaan ja olis joutunut kahlaamaan märässä, kovassa lumessa. Kuitenkin kun tultiin kotiin piti alkaa jo oikein raapimaankin ovea, että ei täällä sisätiloissa vankina voi olla enää ollenkaan.

Ou mai gaad. Voidaan kyllä valjastella ja käydä pihalla mutta kunhan eivät aloita huutamaan ulos - noilla ei meinaan ole ihan pienet äänet ja tuskin ollaan tähänkään mennessä oltu ihan hiljaisia naapureitten mielestä.

Muihin asioihin: maanantaina käytiin valuttamassa Kiepistä verta ihan urakalla. FelV- ja FIV-testien tulokset tulivat jo ja negatiivisiahan ne olivat. Oli kuitenkin kaikessa hässäkässä käynyt niin, että veriryhmätestiin ei ollutkaan enää riittänyt verta ja nyt me joudutaan uusintakäynnille eläinlääkäriasemalle. No, se nyt ei ole iso juttu. Pääasia että rabiesvasta-ainetestia varten näytteet on lähteneet ja Hannes Lohikin on saanut omansa tutkimusta varten.

Tulipa otettua muutama kuva kun kissat koikkelehti tuossa ikkunan ääressä.

Sekopäät vauhdissa: