Kävimme Sepon kanssa hankkimassa vaaditun ulkomaan sertin Tallinnasta 25.-26.2. Jännäsin aika paljon saammeko vaadittavan sertin, mutta kyllähän sieltä sitten sertit tulivat molempina päivinä. Ohessa näyttelyarvostelut, mikäli niistä nyt jotain näkyy tai mikäli tuomarin käsialasta saa selvää...

Aika pitkältihän nuo arvioinnit ovat toistensa kaltaisia - melkein samat jorinat tulee kuunneltua joka kerta, niin kuin luonnollista onkin. Se vaan vähän vaihtelee, tykkääkö tuomari Sepon aika omaleimaisestakin ulkonäöstä vai onko suurinpiirtein sitä mieltä, että kyllähän tuo nyt menettelee. Onpa meillä sertikin jäänyt saamatta mm. sen takia, kun Seppo näytti tuomarin pöydällä masentuneelta ja alakuloiselta. (Ensimmäinen näyttely melko pitkän tauon jälkeen, Sepon turkki erittäin pörhössä kovan pakkasen ja turhan pesukerran takia sekä kissa ihmeissään - kyllähän se alakuloiseksi vetää väkisinkin!)

Seppo muuten osoitti taas houdinimaiset kykynsä Tallinnassa hotellihuoneessa oppimalla heti kuinka hotellihuoneen jääkaappi avataan. Piti keksiä muutama este jääkaapin oven eteen, ettei sieltä lähteneet heti kaikki eväät uteliaan kissan matkaan.

Tänään meillä on tunnelmat olleet seuraavanlaiset:

Blogi on taas ollut telakalla luvattoman kauan. Yritän nyt aktivoitua vähän kaiken suhteen, kun hengailen kotona enemmän tai vähemmän tyhjän panttina. Aiemminkin hengailin kyllä kotona ja tein töitä toiminimellä, mutta nyt on edessä tauko työmaailmasta.

Meillä on luvassa todennäköisesti taas muutto ja vähän jännitän millaisen asunnon onnistumme löytämään. Itsellä olisi tietysti toiveissa rivariasunto, mutta voi olla, että nyt joudumme tyytymään vähäksi aikaa taas kerrostaloasumiseen. Neliöitä on kuitenkin toivottavasti tulossa lisää, joten tilan puutteesta ei pitäisi kenenkään joutua kärsimään.

Aiemmin kerroin Vilman olevan innokas valjastelija. Näin olikin, mutta meille kävi siinä mielessä ohraisesti, että Vilma osoittautui vähän turhankin innokkaaksi ulkoilemaan. Valjastelu nimittäin meni siihen pisteeseen, että Vilma ei osannut enää rauhoittua sisällä ollenkaan. Ei, vaikka yritin käyttää sitä joka päivä lenkillä ainakin kerran tai kahdesti - Vilma käytti kaiken muun valveillaoloaikansa ikkunoissa ja ovissa huutamiseen ja raapimiseen. Lopulta ei auttanut enää muu kuin lopettaa valjastelu kokonaan. Siitä huolimatta Vilma on edelleen ollut rennompi kuin Helsingissä asuessani ja vaikuttaa voivan kaikin puolin mainiosti.

Sepon kanssa olemme taas aktivoituneet näyttelyissä. Sepolta puuttuu Supreme Premier -tittelistä enää neljä sertiä, jotka toivottavasti saamme kasaan tulevissa Isrokin ja Rurokin näyttelyissä. Hieman olen kuitenkin epäileväinen, että sertit tuosta noin vain meille napsahtavat, joten saattaa olla, että joudumme käymään vielä "lisänäyttelyissä".

Seposta otettiin muuten taas kuvia Kes-Kisin näyttelyn yhteydessä viime vuoden lokakuussa:

Kieppi on edelleen oma vauhdikas itsensä, mutta muuttunut leikkauksen myötä seurallisemmaksi. Edelleenkään pikkurouvan paino ei päätä huimaa, mutta onneksi ruokahalu on nyt sentään hitusen parempi kuin leikkaamattomana. Ja ei Kieppi nyt sentään ihan mikään hernekeppi ole, painoa on kuitenkin se 3,5 kiloa. Pieni se on silti Vilmaan verrattuna, mutta Vilma nyt on naaraaksikin aika skrode.

Seposta pitää lisätä vielä sen verran, että herra on oppinut ensimmäistä kertaa elämässään nukkumaan öitä! Muutos on tapahtunut ihan parin viime viikon sisällä ja mietin edelleen kuumeisesti, mitä ihmettä on tapahtunut ja onko tämä muutos kenties pysyvääkin. Sepon kanssahan on yritetty vaikka mitä myöhäisistä liha-annoksista iltaleikittämiseen, mutta oikein mikään ei ole tepsinyt siihen, että kissa on tepastellut heti aamuyön ensimmäisinä tunteina herättelemään ja vaatimaan kovaäänisesti huomiota tai ruokaa. Pitkän aikaa totta puhuen ruokin kissat aamuyöstä noin klo 2, koska ei tuntunut olevan mitään muuta keinoa hiljentää Seppoa öisin. Nyt, ihan yhtäkkiä, Seppo tuntuu luovuttaneen. Se on saattanut vieläkin tulla öisin moikkaamaan, mutta on sen jälkeen käynyt takaisin nukkumaan. Joinain öinä se ei ole herättänyt kertaakaan vaan on nukkunut tyytyväisenä jossain pesässään tai sängyn jalkopäässä! Olen aika ihmeissäni, mutta tietysti hyvilläni.

Meillä on oikeastaan koko poppoo muuttunut jonkun verran muuton myötä. Edellisessä postauksessa kerroin miten Vilma on rentoutunut, mutta sen lisäksi muutkin näyttävät rentoutuneen. Noita näkee jopa yhdessä nukkumassa, mitä sattui todella harvoin edellisessä asunnossa.

Suosittuja nukkumapaikkoja meillä on nykyään kylpyhuoneen ja saunan lattia ja tarkemmin sanottuna kissojen vessojen alusmatot. Täällä on lattialämmitys kylppärissä ja saunassa, joten kaipa se houkuttaa huussien läheisyyteen.

Yksi huoneista on ollut toistaiseksi vielä kissoilta pois käytöstä, sillä siellä on sijainnut muuttokamoja. Nyt saan vihdoin viimeisetkin kamat paikoilleen, joten jouluksi kissoille avautuu vieläkin enemmän tilaa käyttöön.

Harmillista, että täällä on huidellut pakkanen yli 20 asteessa, sillä ainakin Vilma tykkäisi kovasti valjastelulenkeistä. Vaikka Helsingissäkin asuimme melko rauhallisella alueella, josta pääsi pieneen metsikköön, niin Vilma oli jotenkin melko arka ulkoilemaan siellä. Nyt Vilma olisi menossa ulos hyvinkin innokkaana eikä pelkää luntakaan tippaakaan! Seppo sen sijaan oli lumesta sitä mieltä, että pois ja justiinsa, hän ei tassujaan lumessa kylmetä.

Tykkäisin kovasti polttaa kynttilöitä, mutta en jotenkin uskalla, sillä kun nämä tättähäärät pistävät menemään sata lasissa, niin kaikki kaatuu. Silloin ei välttämättä auta, vaikka vahtisikin vieressä. Kynttilöiden puutteessa virittelin jouluvaloja:

Meillä ovat puhaltaneet muutokset tuulet. Muutimme marraskuun lopussa ns. kakkoskotiin pois pääkaupunkiseudulta. Meillä on nyt käytössä enemmän tilaa kuin Helsingissä, mikä näkyy kissojen käytöksessä ainakin toistaiseksi varsin selvästi. Vilmasta on tullut onnellinen kissa, se leikkii kuin pentu eikä yhtäkään hutipissaa ole tullut mihinkään. Se myös ottaa toisten leikkikutsut leikkikutsuina ja suhtautuu muutenkin toisiin jotenkin huumorintajuisemmin - näemmä meillä on kissoja joille ei riitä se perinteinen 10 neliötä per kissa vaan neliöitä pitää olla huomattavasti enemmän.

Ilmoitin Sepukan Surokin näyttelyyn, mutta valitettavasti emme enää ehtineet mukaan. Katsotaan nyt pääsemmekö Kes-Kisiin helmikuussa. Tänään lähtee myös ilmoitus Urkin Kirkkonummen näyttelyyn sunnuntaille. Kiepukkaa en nyt näyttelyillä vaivaa, ja sitä paitsi toivon mukaan Kieppi voi kohtapuoliin ruveta keskittymään ihan muihin asioihin.

Seppo on kunnostautunut viime aikoina lähinnä ovien rämppäyksessä. Kaikki ovet tuntuvat olevan Sepolle haasteita, jotka pitää selvittää. Seppo onkin vieraillut vaatekaapissa, eteisen kaapissa, keittiön kaapissa ja onpa Seppo oppinut myös avaamaan jääkaapinkin oven. Oujee. Sepon rämppäys vaikuttaa olevan vähän sellaista turhaumien purkamista ja Seppohan on turhautunut kun ei mielestään saa tarpeeksi ruokaa eli "aika" usein. =)

Tänään Seppo kuitenkin yllätti innostumalla juoksupyörästä. Vauhti on hyvinkin verkkaista, mutta ainakin nyt hurruutellaan sujuvasti useampi kiekka! Aiemmin Seppo on lähtenyt lätkimään heti kun Kieppi on lähestynyt juoksupyörää, mutta nyt Seppo ilmeisesti hogasi, että isommalla massalla Seppo voi määrätä tahdin eikä pikku-Kiepillä ole paljoa sanomista, jos Seppo haluaa kuntoilla.

Kuten tuli mainittuakin tuossa edellisessä postauksessa, niin Kieppi rullailee aika usein "kuntopyörällä". Kuntopyörä on siis kissoille varta vasten tehty juoksupyörä, joka saapui talouteemme viime kuussa. Tästä kuvasta saa ehkä jonkinlaisen käsityksen:

Osasin jotenkin aavistaakin, että Kieppi innostuisi laitteesta eniten ja niinhän siinä kävikin. Toistaiseksi Seppo ja Vilma pitää erikseen houkutella kuntoilemaan; Seppo saattaa mennä itsekseen istumaan juoksupyörään ja ottaa pari ;) askelta, mutta Vilma ei ole käynyt laitteessa kuin muutaman kerran houkuteltuna. Tietysti Seppo ja Vilma ovat ne, joitten juoksupyörää toivoisi käyttävänkin, sillä heillä tuota ylimääräistä on kertynyt vyötärölle. Kieppi osaa käyttää pyörää varsin taitavasti ja vetää siinä välillä oikein kunnon laukkaa. Pysäytys onnistuu todella hallitusti - Kieppi on oikea juoksupyöräguru!

Nyt on hyvä aika palata blogimaailmaan, kun on oikein juhlapäiväkin: Kieppi Kepponen täyttää tänään kaksi vuotta. Onnea siis Kiepille ja Kiepin pentuesisaruksille Liekille ja Lumille!

Kieppi ei ole tuntunut olevan juhlahumusta moksiskaan vaan on rullaillut kuntopyörällään ja liihotellut yläilmoissa niin kuin joka päivä. Kuvaajalle tosin piti näyttää kieltä kun salamavalo räiskyi siihen malliin:

"Kuntopyörää" voi myös käyttää näin:

Juhlinnan lisäksi Kieppi on viettänyt aikaansa kaivautuen erinäisten peittojen sisään (Kieppi nukkuu usein peiton alla ja kaivautuu välillä mm. sohvanpäällisen alle päivätorkuille), loikkien korkeuksissa, sirkuttaen, ruinaten ruokaa (sutjakasta ulkomuodostaan huolimatta Kieppi voisi syödä jatkuvasti - ongelma onkin että Kieppi söisi todellisia neitiannoksia vuorokauden ympäri, mutta Seppo- ja Vilma-mörssäreitten takia meillä ei voida pitää ruokaa tarjolla koko aikaa) ja pitäen huushollia pystyssä. Kieppi on itseoikeutetusti tämän talouden kuningatar. ;)

Muillekin kuuluu hyvää. Seppo on ehkä aavistuksen verran hoikentunut - mutta vain aavistuksen - ja Vilman pissailu tuntuu pysyvän kurissa, jos muutoksia ei ole liiemmälti ja allekirjoittanut saa aktivoitua toisia kissoja niin etteivät ne kohdista turhaumiaan liiaksi Vilmuskaiseen. Tällä hetkellä olen aloittelemassa remonttia, jotta pääsemme muuttamaan hieman tilavampaan asuntoon - lisäneliöt eivät tee kenellekään pahaa.

Blogin kirjoittaminen on muuten tykyttänyt takaraivossa ihan koko ajan, mutta jotenkin kovalevyn paukahduksen jälkeen hiipui kiinnostus aika moneenkin nettijuttuun ja valokuvaukseenkin. Tietoja ei pystytty enää palauttamaan rikkinäiseltä kovalevyltä, joten sinne meni vuosien valokuvat. Onneksi osa kuvista on Photobucketissa ja täällä Vuodatuksessakin, ettei sentään ihan kaikki muistot kadonneet. Muistaapahan tästä lähtien tehdä varmuuskopiot säännöllisesti - ainakin vähän aikaa. Ironisinta jutussa on se, että kovalevyn paukahduksen aikaan mietin joka ikinen päivä, että nyt otan varmuuskopiot koska kone ei enää kuulosta hyvältä, mutta aina se vaan jäi. Tyhmästä päästä kärsii koko... Mulla ei ole vieläkään esimerkiksi kaikkia blogilinkkejä, jotka aikoinaan keräsin, mutta kaipa nekin saa jossain vaiheessa keräiltyä uudelleen.

En lupaa säännöllisiä päivityksiä, mutta toivottavasti ainakin jotain parannusta on luvassa nyt kun "saa pään auki". Olemme myös lähdössä kesälaitumelle pariksi viikoksi juhannuksesta alkaen jolloin vietän muutenkin vähemmän aikaa netissä.

Pojat täyttivät eilen 10 viikkoa ja meno on sen mukaista - eli jotakuinkin tällaista:

Kuva on kylläkin parin viikon takaa, sillä mulle kävi vähän ohraisesti kun tietokone otti ja sanoi sopimuksensa irti. Jaksan vielä toivoa, että kovalevy herää sen verran, että saan valokuvat pelastettua. Koneella oli pennuistakin kuvia, joita en ollut ehtinyt siirtää mihinkään netin kuvapalveluun ja muutenkin olen siirtänyt vaan murto-osan kuvistani webbiin. Uskoiskohan vihdoin, että olis aika oleellista ottaa kuvista kopiot?

Kiepillä oli aika voimakas kiima, joka näyttäisi nyt olevan loppusuoralla. Täytyy vähän miettiä mitä rouvan kanssa tekee, jos se jatkaa juoksemista yhtä usein kuin esimerkiksi viime keväänä.

Pojat on kyllä hauskoja otuksia. Kuten odottaa sopii, Pepalle maistuu lähes kaikki sapuska, Ykä tulee hitaammin perässä ja maistelee uusia ruokia hissukseen. Plösö taas ei suostu vielä edes maistelemaan muuta kuin jauhelihaa tai seitä. Pojat on jo jonkun aikaa osanneet hienosti käydä myös aikuisten vessassa, vaikka olenkin vielä tuon oman pikkuvessan jättänyt niille. Markettihiekka on jo vaihtunut mikrohiekkaan, koska pojat eivät enää vedä hiekkaa kitusiinsa, ja sitä paitsi kyllästyin siihen "hienoiseen" kakan lemuun, minkä markettihiekka jätti.

Tuo poikien vauhti on kyllä käsittämätön. Siinä vaiheessa kun kaverit päättää, että he haluaa johonkin, niin niitä on "melko" vaikea pitää poissa kyseistä paikasta. Nostat yhden pois ja sillä välin kaksi muuta on jo ehtineet vilistää paikalle ja kun olet nostamassa kahta pois, niin ykkönen on ehtinyt paikalle. Kiepin huiskainnostus näyttää myös tarttuneen poikiin ja ne raahaileekin täällä usein huiskia ympäriinsä.

Olen ihmetellyt pari päivää, kun pojille tuntuu vesi maistuvan niin kovasti. Eilen illalla Ykä ja Plösö olivat sitä mieltä, että he eivät mitään ruokaa syö vaan ruokajuoma riittää vallan hyvin. Sama juttu tänä aamuna, ja Ykän ja Plösön painot olivatkin tippuneet muutaman gramman. Ei mikään ruoka kelvannut, kaikki oli ihan yök.

Töissä jo mietin, että voiko olla mahdollista että kaksi poikaa täyttää mahansa vaan vedellä - onhan se hirveän kätevää kun tarvitsee vain lipittää eikä esimerkiksi pureskella lainkaan. Kun tulin töistä, oli pentujen juomakupeista toinen juotu melkein tyhjäksi. Vesikupit lähtivät välittömästi pois ja pojille iskettiin ruokalautanen tilalle. Ja kyllä muuten maistui! Vedettiin lautanen lähes tyhjäksi, mitä en olekaan vielä nähnyt, kun olen kanniskellut pojille aika isojakin satseja ruokaa. Nyt ei sitten vettä saadakaan vähään aikaan kuin säännöstellysti ja ainoastaan ruoan jälkeen. Enpä olisi tällaistakaan uskonut näkeväni. Tosin poikien emokin on ollut muutaman päivän vähän huonolla syömisellä, joten ehkä pojat on ajatelleet ottaa mallia? Mene ja tiedä.

Mulla on tässä samaan aikaan menossa myös Sepon suostuttelu syömään ruokaa, johon olen sekoittanut CatOil-rasvahappovalmistetta. Sepollahan on hieman allergiataipumusta, joka kuitenkin näyttää korjautuvan rasvahapoilla. Aiemmin Seppo veteli ruoan mukana Viacutan Plussaa, mutta päätti sitten että se on oksettavaa eikä sitä voi itseään kunnioittava bengaliherra kitusiinsa laittaa, joten oli etsittävä uusi valmiste. Löytyi CatOil. Sekään ei kyllä mukisematta ole alas mennyt, mutta toivon nyt todella lujasti, että Seppo suopuisi valmisteelle, sillä Sepon iho ja turkki ei ilman rasvahappoja oikein tunnu enää pärjäävän.

Vauvathan ovat jo saaneet viralliset nimensäkin. Nimistä voi syyttää Tiinan aviomiestä Heikkiä, joka lähti tällä kertaa hieman humoristiselle linjalle. Poikien kutsumanimethän muodostuivat seuraavasti:

• Ykä: Ykä Ykkönen syntyi ensimmäisenä
• Pepa: Pepa viihtyi muutaman tunnin ikäisenä välillä myös emon takapuolen eli pepun lähettyvillä, joten pojasta tuli Pepa.
• Plösö: Plösö on alusta lähtien ollut sakin isoin vaikkakaan ei varsinaisesti lihava. Nimi kuitenkin jäi elämään...

Viralliset nimet ovat:

• Kattiklaanin First One
• Kattiklaanin Few Grams
• Kattiklaanin Fat Man

Pojat on muuten ilmoitettu Turokin näyttelyyn 27.3., joten siellä pääsee pienokaisia katsastamaan livenä.

Mun asunnossa on tajuttoman huono valo eikä mun kittiputkella tarvitse miettiäkään että saisi hyviä kuvia ilman salamaa. Ainoa paikka, missä saa edes jonkun tasoisia kuvia, on kylppäri. Sielläkin on tietty karmea keinovalo ja  muutamissa kuvissa poikien kaverina kuvissa näkyy moppi.

Ykä:

Pepa:

Plösö:

Hävettää päivittää blogia nykyään näin huonosti, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Koetan kiriä kaikkia mahdollisia asioita tällä hetkellä kiinni; Kiepin synnytys pisti elämän vähäksi aikaa mullin mallin. Pennuthan ovat jo seitsemänviikkoisia, mutta ensimmäiset viikot olivat sattuneesta syystä hieman kiireisiä ja sen jälkeen olen koettanut paikata poissaoloja töistä.

Kiepin laskettu aikahan oli joulukuussa aaton aattona tai aattona vähän laskentatavasta riippuen (66 vuorokauden mukaan). Kieppi kuitenkin päätti synnyttää jo 19. päivä eli pennut putkahtivat maailmaan hitusen etuajassa. Tietysti ajattelin tuona lauantaipäivänä, että ehdin vielä piipahtamaan kaupassa ennen kuin sulkeudun kotiin lopullisesti ja sinä aikana Kiepin synnytys sitten tietysti käynnistyi. Koko päivän Kieppi oli ollut todella rauhallinen, joten en arvannut että synnytys alkaa niinkin vauhdikkaasti kuin se lopulta alkoi.

Kieppi siis tuli mua vastaan ovelle kun tulin kaupasta (olin pois max. tunnin) ja arvasin heti että nyt tapahtuu jotain. Niinhän sitten Kiepin käyttämästä pehmopesästä löytyi hieman kirkasta nestettä ja totesin että nyt mennään eikä meinata. Kieppi olisi kovasti tahtonut synnyttää sohvalle päällisen alle, mutta hetken neuvoteltuamme sain Kiepin makkariin. Makuuhuoneessakin Kiepille olisi kelvannut ainoastaan pienehkö pehmopesä, jonka siirsin lopulta kissoineen varsinaiseen synnytys- ja pentupesään. Lopulta Kieppi hyväksyi myös oikean pesän.

Pennut syntyivät seuraavasti:

• klo 20.18: Ykä, 70g, ruskeamarmori, poika
• klo 20.49: kuollut kohtuun, ruskeamarmori
• klo 21.24: Pepa, 75g, ruskeamarmori, poika
• klo 22.55: lopetettiin, ruskeamarmori
• klo 23.55: Plösö, 79g, ruskeamarmori, poika

Kiepillä jäi osa istukoista kohtuun, joten synnytyksen jälkeisenä päivänä Kiepin tila heikkeni ja jouduimme kasvattaja-Tiinan kanssa viemään Kiepin päivystykseen Viikkiin. Viikissä Kieppi sai suonensisäisesti antibioottia ja oksitosiinipiikin. Kieppi myös joutui melko voimakkaalle antibioottikuurille. Tietysti kun Kieppi oli itse melko heikossa kunnossa, niin pentujen ravinnonsaanti piti turvata ja annoimme pennuille lisämaitoa. Isointa poikaa, Plösöä, ei montaa kertaa tarvinnut "maidottaa", mutta Ykä ja Pepa saivat lisämaitoa kauemmin. Ykänkin lisäruokinta voitiin lopettaa melko nopeastikin, mutta Pepa-pojan paino alkoi junnata paikoillaan. Niinpä Pepalle annettiin lopulta emonmaidonvastiketta letkulla ja kun sekään ei näyttänyt tuottavan toivottua tulosta, niin sain eläinlääkäristä ohjeen piikittää Pepaan pienen määrän glukoosia ja antibioottia nahan alle. Piikitystä jatkettiin viiden päivän ajan ja lopulta uurastus tuotti tulosta ja Pepankin paino alkoi nousta normaaliin tahtiin!

Ensimmäisen viikon verran lisäruokimme pentuja kahden tunnin välein ja siitä eteenpäin neljän tunnin. Lisämaidon anto voitiin Pepalla lopettaa 11.1. - siinä vaiheessa lisäruokinnat olivat tosin jo onneksi satunnaisia. Mulla oli täällä apuna Kiepin ja pentusten kasvattaja Tiina - en olisi ikinä pärjännyt ilman Tiinan apua! Tiina oli paikalla koko ekan viikon sekä myös tammikuun ekan viikon, kun mun piti jo mennä kunnolla töihin. Myös synnytykseen apuun riensi Katri. Mun sukulaistätini kävi myös muutamana aamuna auttelemassa, kun piikitin Pepukkaa.

Täytyy sanoa, että tuli koettua aika paljon näin ekassa synnytyksessä. Vielä silloinkin, kun pahin tilanne oli Pepukan suhteen ohi, olin ihan varma että jotain kamalaa tapahtuu enkä oikein meinannut uskoa, että siellä ne pennut nyt mönkivät tyytyväisinä ja voin huoahtaa helpotuksesta. Nyt jo voi huokaista. Ehkä. Olin myös vakuuttunut, että on kyseessä ekat pennut ikinä, jotka eivät opi syömään kiinteää ruokaa. No, oppivathan ne, tietysti. Ensimmäisenä oppi muuten Pepa, joka onkin ilmiselvästi porukan sitkein sissi ja varsinainen terrieri kissaksi. Se on ehdottomasti poppoon eläväisin kaveri, vaikka on edelleenkin pienempi kuin veljensä.

Ykä taas on Kunnon Bengali, jolla on tapana käyttää ääntään heti kun jotain vähänkin tapahtuu. Se oppi viime viikolla kiipeämään pienen kiipeilypuun toiselle tasolle, mutta ei osannut tulla alas - huutaa piti kuin päätä leikattais! Varsinainen draama queen. Plösö on porukan isoin ja rauhallisin sälli. Viihtyy sylissä eikä juuri hätkähtele mistään. Rento kaveri, joka on oppinut kaiken aina vähän veljiään myöhemmin, mutta on ilmeisesti sitä tyyppiä ettei jaksa paljoa stressailla asioista.

Kieppi on ollut hieno emo. Nyt se on jo lopetellut imetystä, mutta kun siinä kolmen viikon jälkeen aloin ekan kerran tarjota pennuille kiinteää, niin Kieppi oli sitä mieltä että saan viedä ruoat pois ja antaa hänen ja pentujen olla rauhassa. Oikeassahan se Kieppi taisi olla, sillä vaikka Pepa maistelikin ekan kerran kiinteää jo heti kolmen viikon jälkeen, niin muille kiinteä alkoi maistua paremmin vasta neljän viikon paremmalla puolella. Plösö oppi kiinteälle viimeisenä.

Koetan nyt saada päivitettyä blogia ja pentujen kuulumisia, mutta aikatauluhaasteita on hieman edelleen, kun haluan tietysti viettää aikaa pentujen kanssa, mutta toisaalta isotkin kissat vaativat huomiota. Samoin töissä on edelleen koetettava tehdä plussaa.

Totesin jo tuon ekan kokeilun perusteella, että eipä sitä kissaa kannata väkisin pitää eristyksissä jos se ei halua. Kieppi oli yhtenä yönä muutaman tunnin mun viekussa ja muut kissat makkarista pihalla, mutta kun Kieppi ei suljettujen ovien takana viihtynyt, niin päätin että pidettäköön sitten avoimet ovet. Nyt varmasti alan pistellä vähän herätystä päälle öisin ja käyn tsekkaamassa että tytsy on yhtenä kappaleena.

Viime yönä taas kaikki kolme makoilivat mun vieressä. Vilma stressaa Kiepin tiineyttä jonkun verran ja illalla oli taas pissat lirahtaneet sänkyyn, vaikka neiti syö mielialalääkkeitä. Eivätpä tunnu siis paljon tehoavan. Seuraavana on luultavasti kokeiltava viimein sitä homeopatiaa, koska lekurilla on nyt ravattu asian takia MONTA kertaa eikä tulosta ole paljoa syntynyt. Viimeksi rakko ultrattiin ja virtsanäyte otettiin neulalla suoraan rakosta - kissassa ei ole mitään fyysistä vikaa.

Täällä sitä nyt odotellaan. Ja jännitetään. Ja vielä kerran jännitetään. Neidillä on tänään vähän laskutavasta riippuen 60 tai 61 vuorokautta täynnä, joten ihan vielä ei tartteis pentujen syntyä, mutta passissa ollaan. Vatsa on - etten sanoisi - muhkea ja kissan olo varmaan sen mukainen. Viime yö oltiin ekaa kertaa makkarissa ja Kieppi ei olisi millään malttanut olla siellä lukkojen takana. Ihme kyllä Seppo ei kolkutellut ovella niin kuin otaksuin.

Tässä muutamia kuvia alkuviikosta:

Pesä odottaa:

Meillä kun on nykyään kakkoskoti , niin kakkoskodin omistaja päätti rakennella kissoille:

Kuvissa näkyvät pesät on siis rakennettu kaappeihin ja niiden väliin on asennettu lankku. Ylös kissat pääsevät oikealla näkyvää seinää pitkin. Tarkoituksena on myös rakentaa vielä alastuloramppi tuohon vasemmalle. Kissat rakastuivat tähän rakennelmaan välittömästi! Tässä pari kuvaa Vilmasta testipuuhissa:

Seppokin näyttää kurkkivan pääkallopesästään.

Tämän lisäksi innokas rakentelija on väsännyt meille uuden kiipeilypuun:

Näissä kuvissa puu on vielä hieman kesken, mutta tällä hetkellä puu sijaitsee jo valmiina mun kotonani - se olis enää kokoamista vaille valmis. Kuvapäivityksiä luvassa kun puu saadaan kasaan.

Lisätietoja pentuloisista voi muuten käydä kurkkaamassa Kattiklaanin sivuilta.

Eiköhän sitä uskalla jo täälläkin vähän hehkuttaa, että pahasti näyttää nyt siltä että tuo meidän pikkublondimme on tiineenä. Ruokahalu - ja paino - on tasaisessa nousujohteessa, vatsakumpuakin vähän jo erottaa. Laskettu aika on 23.12. eli jouluvauvoja tässä olis tilauksessa.

Synnytys on sekä minun että Kiepin ensimmäinen, joten toki tässä alkaa jo vähän jännittää. Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä synnytys-/pesälaatikko ja alkaa jo haalia kasaan kaikki synnytyksessä tarvittavat tarvikkeet. Täytyy myös selvittää miten eläinlääkäriasemat päivystävät joulunpyhinä - onneksi ne täällä pääkaupunkiseudulla kuitenkin päivystävät! Toivottavasti emme eläinlääkäriä tule tarvitsemaan, mutta hyvä on aina varautua kaikkeen.

The Vatsa:

Rouva itse:

Meidän eilinen näyttelypäivä ei ollut mikään varsinainen suksee. Allekirjoittanut nukkui pommiin, sattui kaikenlaista muutakin ei-niin-kivaa ja kaiken huipuksi tuomari totesi Kiepistä, ettei se näytä bengalilta ensinkään. En ole ehkä ikinä nähnyt yhtä negatiivista arvosteluseteleliä - sen mukaan Kieppi on lähinnä kissan irvikuva. Näin ollen jäi serti saamatta, mikä on vähän kumma juttu kun ei olla edes mitenkään pitkällä vaan ihan vaan avoimessa ysiluokassa.

Olisin ymmärtänyt, jos kyse olisi ollut jostain sertin eväävästä virheestä kuten häntäknikistä tai laikusta, mutta mitään sellaisiahan Kiepillä ei ole. Tuomarin mielestä se oli vaan huono: sillä on mm. liian pitkä turkki, huonot kuviot (tiedossa kyllä on, että kontrasti saisi olla parempi), epätyypillinen ja lattea pää sekä yleisvaikutelma "ei sellainen kuin pitäisi". Kuvaavaa toki on, että edellisessä näyttelyssä Kieppi oli paneelissa. Ilmeisesti pari viimeistä kuukautta on tehnyt Kiepistä Frankensteinin hirviön...NOT.

Yksi näyttely, yksi tuomari, yksi menetetty serti - ei nyt loppujen lopuksi niin suurta merkitystä. Tiinalla kyllä tuli lovi lompakkoon vähän turhasta näyttelyreissusta, mutta mistäpä näitä osaa ennakoida. Tämmöistä tämä näyttelytouhu välillä on. Ensi kerralla paremmalla onnella!

Onneksi saimme sentään iloita Mr Mäykysen Premior-tittelistä sekä Sepon isäpaapan pääsystä paneeliin. Isot onnittelut!

Koetan jossain välissä saada muutaman kuvasenkin koneelle, mutta nyt kuulumisia näin kirjallisena. Kieppihän palasi kotiin viikko sitten sunnuntaina, ja aivan kuten arvelinkin, niin Kiepin paluu ei ollut helppo Vilmalle. Seppo kävi kerran nuuhkaisemassa Kieppiä ja totesi, että tuttu tyyppi - Vilma tuijotti tytsää silmät laajentuneina ja alkoi kirkumaan.

Vilman epävarmuutta kesti ehkä vajaan viikon ja nyt molemmat tytöt leikkivät yhdessä täyttä päätä. Onneksi. Pelkäsin jo että Kiepin paluu saa Vilmassa taas stressireaktiot (ja hutipissailun) pintaan, mutta takkuisen alun jälkeen Vilma on taas oma itsensä. Tai ehkä se on vähän väärä ilmaisu, sillä välillä vaikuttaa kuin Vilma olisi pentu jälleen. Ne on tässä muutamana iltana leikkineet yhdessä Kiepin kanssa sulassa sovussa noutoleikkejä ja Vilmankin tapaa aloittamasta painituokioita. Oikein mukavaa!

Sepon kanssa ollaan parina perjantaina käyty Bengaliyhdistyksen järkkäämissä agilitytreeneissä Heiluvassa Hännässä. Vitsi miten mukavaa, kun saman katon alle on kokoontunut useampi bengali ja omistajansa! Ensimmäinen kerta oli oikeastaan pelkkää paikkaan tutustumista, mutta toisella kerralla nähtiin jo paljon rennompia kissoja. Kotona ollaan treenattu Vilman ja Sepon kanssa naksuttimella ja kosketuskepillä - myös Kiepin kanssa on tarkoitus treenata mitä se nyt kollitouhuiltaan ehtii.

Kiepin pääsee näkemään tosiaan Urkin näyttelyssä ensi lauantaina. Katsotaas miten tyttö pärjää pienen tauon jälkeen. Paikalla on myös liuta muita tonkkareita, sillä Kissukkalan blondilauma on myös osallistumassa näyttelyyn.

Täällä ollaan vielä hengissä, vaikkei ehkä blogikirjoitusten perusteella uskoisi. Jotenkin on ollut niin paljon kaikkea, että blogi on jäänyt retuperälle - pitäisi taas tehdä parannus. Kauheasti uusia kuviakaan ei ole tullut napsittua, mikä sekin harmittaa.

Mutta mutta, meillä menee kai pääsääntöisesti ihan ok. Harmejakin on tosin ollut, mutta eihän niistä auta kuin selvitä. Pidin aika pitkään (puoli vuotta?) makuuhuonetta kissattomana vyöhykkeenä, mutta sitten kun Vilma alkoi näyttää siltä ettei sillä ollut heti ensimmäisenä mielessä sänkyyn pissiminen päästin kissat takaisin makkariin. Se on ollut kaikin puolin varsin helpottava ratkaisu, koska olin to-del-la väsynyt lukitun makuuhuoneen aiheuttamaan sivujuonteeseen: Seppo aloitti "parhaassa" tapauksessa oven hakkaamisen ja huutamisen aamuyöllä klo 2 niin että todella pitkään olin vaan muutaman tunnin yöunilla. Kyllähän siinä väsyy. Nyt tuo reuhaaminen on vähentynyt huomattavasti, vaikkakin edelleen toisinaan Seppo koittaa herätellä ruokkimaan itseään.

Sepolle alkoi ilmestyä keväällä ihottumaa, jonka pystyi arvaamaan melko suoraan jonkun allergian aiheuttamaksi. Kertaalleen käytiin lekurissa hakemassa AB- ja kortisonipistokset ja vaihdettiin entistä lihaisampaan ruokavalioon. Ihottuma kuitenkin palasi ja lekuriin vei tiemme uudemman kerran. Tällä kertaa Sepolta otettiin verikokeet, joissa ilmeni, että Sepolla on taipumusta atopiaan. Diagnoosina oli kuitenkin ruoka-aineallergia, jota nyt yritetään selvittää tarkemmin eliminaatiodieetin avulla. Meillä on siis edessä melko pitkä tie, koska ruoka-aineita rajataan yksi kerrallaan ja selvitellään mistä niitä oireita oikein tulee. Nyt on menossa kortisonikuurin viimeiset hetket ja valitettavasti näppyjä on ilmaantunut taas pari kipaletta. Ei mitään ryhelmää niin kuin aiemmin, mutta nuo pari jo riittävät kertomaan, että edelleen Sepolla on ruokavaliossa jotain, joka ei sille sovi. Vähän on vaikeaa, mutta eiköhän me ennen pitkää tuo allergian aiheuttaja selvitetä.

Kieppi taasen on lennellyt pari kertaa Maarianhaminaan ja takaisin kollilaan, mutta vähän näyttää siltä, että tulosta ei ole vieläkään tulossa. Kieppi juoksi säännöllisesti ja usein keväällä, mutta kesällä sitten iski kiimataukokin. Sitten kun kiimatauosta päästiin, niin Kieppi päätti että ei nyt viitsi antaa kollin astua. Itse asiassa hain eilen Kiepin lentokentältä sen oltua melkein kuukauden pois kotoa. Ollaan mahdollisesti menossa Urkin näyttelyyn 10.10. - olettaen siis ettei tytsy ole tiineenä. Meillä on ollu tosi pitkä näyttelytaukokin, kun Kieppi on ollut kollilassa ja Sepolla on ollut allergiaharmeja - ikävä olis jo näyttelyihin!