Meillä on oikeastaan koko poppoo muuttunut jonkun verran muuton myötä. Edellisessä postauksessa kerroin miten Vilma on rentoutunut, mutta sen lisäksi muutkin näyttävät rentoutuneen. Noita näkee jopa yhdessä nukkumassa, mitä sattui todella harvoin edellisessä asunnossa.

Suosittuja nukkumapaikkoja meillä on nykyään kylpyhuoneen ja saunan lattia ja tarkemmin sanottuna kissojen vessojen alusmatot. Täällä on lattialämmitys kylppärissä ja saunassa, joten kaipa se houkuttaa huussien läheisyyteen.

Yksi huoneista on ollut toistaiseksi vielä kissoilta pois käytöstä, sillä siellä on sijainnut muuttokamoja. Nyt saan vihdoin viimeisetkin kamat paikoilleen, joten jouluksi kissoille avautuu vieläkin enemmän tilaa käyttöön.

Harmillista, että täällä on huidellut pakkanen yli 20 asteessa, sillä ainakin Vilma tykkäisi kovasti valjastelulenkeistä. Vaikka Helsingissäkin asuimme melko rauhallisella alueella, josta pääsi pieneen metsikköön, niin Vilma oli jotenkin melko arka ulkoilemaan siellä. Nyt Vilma olisi menossa ulos hyvinkin innokkaana eikä pelkää luntakaan tippaakaan! Seppo sen sijaan oli lumesta sitä mieltä, että pois ja justiinsa, hän ei tassujaan lumessa kylmetä.

Tykkäisin kovasti polttaa kynttilöitä, mutta en jotenkin uskalla, sillä kun nämä tättähäärät pistävät menemään sata lasissa, niin kaikki kaatuu. Silloin ei välttämättä auta, vaikka vahtisikin vieressä. Kynttilöiden puutteessa virittelin jouluvaloja: