Seppo on kunnostautunut viime aikoina lähinnä ovien rämppäyksessä. Kaikki ovet tuntuvat olevan Sepolle haasteita, jotka pitää selvittää. Seppo onkin vieraillut vaatekaapissa, eteisen kaapissa, keittiön kaapissa ja onpa Seppo oppinut myös avaamaan jääkaapinkin oven. Oujee. Sepon rämppäys vaikuttaa olevan vähän sellaista turhaumien purkamista ja Seppohan on turhautunut kun ei mielestään saa tarpeeksi ruokaa eli "aika" usein. =)

Tänään Seppo kuitenkin yllätti innostumalla juoksupyörästä. Vauhti on hyvinkin verkkaista, mutta ainakin nyt hurruutellaan sujuvasti useampi kiekka! Aiemmin Seppo on lähtenyt lätkimään heti kun Kieppi on lähestynyt juoksupyörää, mutta nyt Seppo ilmeisesti hogasi, että isommalla massalla Seppo voi määrätä tahdin eikä pikku-Kiepillä ole paljoa sanomista, jos Seppo haluaa kuntoilla.