Vilma tarvitsee kaverin. No, se ei tietysti ole mikään uutinen - ja "tarvitsenhan" minäkin toisen kissalapsen. Mutta näin kevään ja kesän tullen Vilma on ehkä tuplannut aktiivisuutensa, ja olenpa aika varma, että lajitoveri tasoittais touhua. Vilma on aina nukkunut mun vieressä melko rauhassa, mutta nyt - nyt ei kyllä nukuta yöllä. Alkaa äipän silmät jo luppasta, kun jää välillä nuo yöunet aika vähiin kun kissaneiti häärää yöllä sen verran paljon.

Mä olen vielä aika hyvä nukkumaan, joten en ihan pieniin rapinoihin normaalisti edes herää, mutta kun katti pomppii mun päällä, kuopii peittoa (niin että lakanat on kohta entisiä...), hyökkii varpaisiin, nuolee naamaa... You name it. =) Äiti taitaa olla tällä hetkellä niin väsynyt, että vaikka sydäntä raastaa, niin makkarin ovi pitää pitää kiinni ainakin seuraavat pari yötä.

Otetaanpa tähän väliin hieman historiaa. Vilmahan on leikattu jo vähän vajaan viiden kuukauden iässä (18.12.2006). Kissojen varhaisleikkauksista voi lukea lisää täältä. Vilma toipui leikkauksesta mainiosti ja oli heti tikkana pystyssä leikkauksen jälkeenkin. Ei oksentelua, hoipertelua tai mitään. Toisaalta Vilma sitten alkoikin ratkoa tikkejään jo heti eläinlääkärissä. Kotimatkan yritin pitää sen irti haavasta ja kotona sitten asennettiin "lampunvarjostin", jonka sain pysymään paikoillaan muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen. :) Onneksi oli kaapissa kaverin ostama kaulapanta. Kyllähän kissaa kävi sääliksi kun se toikkaroi varjostimensa kanssa menemään, mutta se haavan nuoleminen ja sorkkiminen alkoi heti kun yritinkin ottaa suojaa pois päästä.

Joulunviettoonkin jouduttiin siis vielä menemään varjostin päässä. Mä heräilin myös yöllä tarvittaessa kun Vilma kävi vessa-asioilla ja pesin Vilman takapuolen kun reppana ei siihen itse kyennyt. =) Alla kuva pienestä potilaasta:

Vilmalle jäi leikkauksesta muistoksi pieni vatsareppu, joka ilmeisesti vaan tulee joillekin yksilöille vaikka ne ei mitenkään ylipainoisia oliskaan.